www.jonnajohansson.net

back

Naisiin kohdistuva väkivalta-projekti 2001-2002                           Lopputyö I osa

 Lopputyönäyttelyni aiheena oli naisiin kohdistuva väkivalta. Tutkin ja pohdin laajasti naisen asemaa väkivallan uhan alaisena ja väkivallan uhrin asemassa.  Naisen aseman ollessa alistettu, taustalla vaikuttavat julkisen ja yksityisen elämän tunnerakenteet.  Pohdin, että mitkä kulttuuriset rakenteet tai naiseutta koskevat käsitykset aiheuttavat sen, että parisuhdeväkivalta on nimenomaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

 Teossarja käsittää isokokoisia öljymaalauksia, pienikokoisia akvarelleja, valokuvia, pienimuotoisen valokuvainstallaation sekä muutamia sekatekniikka töitä.

 Maalaussarja keskittyy kuvaamaan ainoastaan kasvoja, sillä ne ovat ihmisen ulkoisesti näkyvin ja paljain osa, ja siksi tavallaan myös herkin osa. Ja konkreettisesti perheväkivallassa naista usein hakataan kasvoihin ja päähän